Vähän yli kahden vuoden aikana levytetyt Isku-kappaleet, joilla kahta lukuunottamatta Toivo Kärki oli mukana vähintään sovittajana, muodostavat tärkeän murrosvaiheen Kärjen uralla. Hänen alkuperäinen rakkautensa amerikkalaistyylinen swing oli vaihtumassa hänen sotien jälkeiseksi tavaramerkikseen tangoksi, joka oli jazzista melkein mahdollisimman kaukana. Tämä näkökulman vaihdos ilmenee kiintoisalla tavalla Olavi Virran maaliskuussa 1944 levyttämillä kymmenellä kappaleella. Kärjen aikaisemmista sotavuosina 1940-42 Kristall- ja Columbia– merkeille levytetyistä kappaleista foxtroteja oli ollut 30, tangoja 11, loput valsseja ja jenkkoja, ja julkaisemattomissa suhde oli ollut suunnilleen sama. Näillä Isku-kappaleilla tilanne muuttuu: 2 foxtrotia, 5 tangoa. Samalla musiikin sävy on mietteliäämpi: vielä vuonna 1942, kun sota kulki Suomen kannalta hyvin, monet Kärjen kappaleet olivat olleet meneviä ja usein duurissa. Mutta keväällä 1944, kun alkoi näyttää siltä, että sota hävitään, tilalla on pikemminkin alakulo. Ehkäpä osittain tästä syystä myös taso on noussut huomattavasti. Aikaisemmat Kärjen sävellykset olivat olleet enimmäkseen lyhyehköjä ja luonnosmaisia, nämä ovat sekä melodisesti että harmonisesti paljon kehittyneempiä. Ne on sävelletty ja sovitettu rintamalla ilman instrumenttia, korsussa tai sen edessä, erään suon laidassa Homorovitšissa Syvärin eteläpuolella, jossa Kärki toimi kenttätykkipatterin päällikkönä.
Tosiaan, kappaleiden taso on huomattava. Foxtrotit Lauluni ei sun luoksesi kanna ja Heijaa heijaa tuuditan ovat sävellyksinäkin erinomaisia, ja sovituksiin Kärki on panostanut paljon. Harry Bergströmin johtamalta orkesterilta (jossa Bergström soittanee itse pianoa) puuttuu ehkä tekninen loistokkuus, mutta tilalla on kipeästi koskettava soundi. Isoa orkesteria täydentävät hienosti sovitetut, ei tippaakaan makeat jouset.
Tangoja on kiintoisaa kuunnella avoimin mielin ottaen nykyään ylivoimaisesti tunnetuin, Siks’ oon mä suruinen vain yhtenä joukosta. Kieltämättä se on paras, mutta loistavia ovat myös Mikä mielesi muuttanut on, Marjukka ja Mä tiedän pienen tutun laulun. Koko sarjan ainoa duurikappale on Kenties vielä kohdataan.
Valsseista oma suosikkini on hauras, lyyrinen Sinikellojen häät, mutta hienoja ovat myös Auringonnousu Laatokalla (jossa on viimeistä kertaa pääosassa pian lopullisesti menetettävä suurjärvi) ja Sinä kullanmuru muistat kai.
Olavi Virta on jo mestariluokan laulaja, ja Kerttu Mustosen sanoitukset ovat upeata iskelmärunoutta. Kaikkiaan tämä kymmenen kappaleen sarja peilaa osuvasti sodan loppuvaiheen alakuloisia mielialoja. Melankoliaa, mutta uljaasti, ei vähääkään valittavasti. -----------
Seuraavat Isku-levytykset ovatkin sitten jo rauhan ajalta, syyskuulta 1945. Laulajana on nyt Henry Theel, joka oli jo noussut suosiossa Suomen ykköseksi. Säveltäjinä ovat kokeneet mestarit Kaarlo Valkama ja Arvo Koskimaa. Valkamahan oli Kärjen suuri sovittajaesikuva, oli mm. sovittanut (luultavasti) kaikki Kärjen 1930-luvun levytyskappaleet. Nyt ovat osat vaihtuneet: Valkama säveltäjänä, Kärki sovittajana ja orkesterinjohtajana. Joukossa on useitakin helmiä kuten Koskimaan Marjatta ystäväin, yksi kaikkien aikojen hienoimpia suomalaisia tangoja, Valkaman Kaipuu, erikoislaatuinen foxtrot sekä Tummat marjat, yhtä erikoislaatuinen valssi. Ryhmän neljää tangoa on kiintoisaa verrata: ne ovat rytmisesti aika erilaisia. Kun suomalaista tangoa on usein moitittu yksiviivaisuudesta, tässä on oiva vastaesimerkki. Esimerkiksi ensinmainitussa tangossa on kappaleen kuluessa selvästi eri rytmiaiheita. Ja entä Valkaman Viimeiset ruusut, tangoksi merkitty, mutta ilmiselvä beguine – onkohan muuten ensimmäinen sellainen Suomessa tehty ? Säestävä Rytmin Solistit muuntuu aina tarpeen mukaan: foxtroteissa saksofonit ja piano, tangoissa jouset ja hanuri, ainoassa valssissa jouset ja piano. Pianisti kuulostaa Kärjeltä foxeissa Kaipuu ja Ensi silmäyksellä, muilla taas ei. Hanuristi ei liene Kärki millään tangoista. Muuten, neljä kappaleista sanoittaneen Jouko Kukkosen henkilöllisyys on kiistanalainen. Useiden luotettavantuntuisten lähteiden mukaan kyseessä on ollut Kerttu Mustosen salanimi, mutta yksimielisyyttä ei ole. Asia pitäisi lopullisesti selvittää.
Aivan erilaisia ovat saman päivän satoa olevat mestarihanuristien Viljo Vesterisen ja Onni Laihasen duetot Saanko luvan ja Muistojen valssi. Harmonikkamusiikkia parhaasta päästä. ----------
Sitten siirrytäänkin toukokuuhun 1946. Ensin on vuorossa jälleen Olavi Virta kahdella Kärjen foxtrotilla, Hymyilevät silmät ja Yksin suruni kannan, sanoittajina erinomaisena säveltäjänä tunnettu Usko Kemppi ja monipuolinen Kauko Käyhkö. Kehitystä on jälleen tapahtunut parissa vuodessa. Virta laulaa entistäkin paremmin, ja säestävä iso orkesteri soittaa kuin unelma Kärjen loistavia sovituksia. Tosiaan, kannattaa kuunnella tarkasti esimerkiksi edellisen kappaleen pitkää pääteemaa, Virran laulua ja orkesterin hienovaraista, intensiivistä myötäilyä sekä välisoiton saksofonisektiota, Pauli Granfeltin trumpettia ja Kärjen pianoa. Tai miten upeasti jälkimmäisellä kappaleella saksofonit soittavat kautta linjan viimeiseen sointuun saakka. Molemmat sävellykset ovat erinomaisia, loogisia ja rikkaasti soinnutettuja. Esitysten tyyli ja taso on aivan kansainvälinen. Jazz-Kärkeä parhaimmillaan.
Seuraavaksi mennään aivan toisaalle: pari instrumentaaliesitystä, kömpelöhkö jenkka Terhikki ja mainio polkka Ylämäkeä ja alamäkeä, jossa kannattaa kuunnella useita teemoja ja sujuvaa duuri- mollivaihtelua.
Ja Iskun lyhyen historian lopuksi palataan taas huipulle: Henry Theel laulaa kaksi Kärjen raskaan sarjan tangoa, Sinä pieni rakas tyttönen ja Ei onnea suurempaa, sanoittajina myöhemmin toimittajana tunnetuksi tullut Erkki Salmi ja jälleen Kerttu Mustonen. Tässä vaiheessa Kärjen tangotyyli oli jo vakiintumassa useiden Rytmi- ja Mirva-merkeille tehtyjen mestariteosten jälkeen. Molemmat kappaleet ovat temaattisesti rikkaita ja sovitukset kaikilta osin upeaa työtä, esim. jousia on syytä kuunnella todella tarkasti. Theel laulaa aivan eri tavalla kuin Virta, mutta ei ainakaan huonommin. Vaikka molemmat kappaleet menevät mollissa, sanat eivät ole lainkaan synkät. Ja pisteenä i:n päällä on Kärjen muheva hanuri, aktiivisena taustalla tai soittamassa sooloa jousien myötäillessä.
Toden totta, moniakin näitä paljon yli puoli vuosisataa sitten levytettyjä Isku-kappaleita kuunnellessa huomaa, miten ajaton ja syvällinen suomalainen iskelmä voi olla, kun se on tehty antaumuksella ja ammattitaidolla.
Nilsiä 20.3.2001
Kalervo Kärki